Alkumetrit haukkametsästäjänä

Haave omasta haukasta

Ensimmäisenä oli tietenkin kyseltävä ministeriön periaatteellinen kanta, eli voisinko metsästää laillisesti haukkojen avulla Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö vastasi kyselyyni, että mitään laillista estettä haukkametsästykselle ei ole. Seuraavana mieleen ryöpsähti, että kuinka ja mistä minä saisin hankittua haukan. Kuinka minä sitä osaisin kouluttaa ja huolehtia siitä ja mitä haukka tarvitsisi elääkseen hyvin. Vielä oli aika paljon muitakin aukkoja sivistyksestä, mutta niinhän se on että “pala kerrallaan se hirvikin syödään”. Ensimmäisenä tilasin internetin ihmeellisestä maailmasta haukkametsästyskatalogeja, ja niitä oli kyllä mukava selailla kuin sarjakuvalehtiä ja ennen kaikkea suunnitella sekä unelmoida. Juuri se suunnittelu havahdutti siihen, että kun yhteen kysymykseen ja ajatukseen sain vastauksen, niin yhden ratkaistun asian tilalle tuli kymmenen uutta kysymystä.

Myyntiopuksissa oli tietenkin hienoja kuvia varusteista, mitä niiden mukaan ehdottomasti tarvitsin. Ja jos sieltä olisi ottanut kaiken sen mikä vaikutti ehdottoman tärkeältä niin minun olisi pitänyt olla miljonääri, mitä en valitettavasti ollut. Myyntikatalogeista kuitenkin pystyi hahmottamaan mitä kaikkea varustetta sitä onkaan haukkametsästyksen tiimoilla. Aukkoni haukkametsästyksen perusteissa olivat kuitenkin niin valtavia, että tarvitsin tukevaa perustietoa, jotain aivan muuta kuin katalogi pystyi antamaan ja niinpä minä päädyin ovelan katalogin mainoksen uhriksi. Tilasin kyseisestä katalogista nipun aloittaville haukkametsästäjille suunnattuja kirjoja.

Aika kulki, Kusti polki ja kirjat saapuivat Englannista aikanaan. Ne olivat täynnä tietoa sekä ennen kaikkea uutta termistöä. Pitää tunnustaa, että hieman kyllä harmitti kouluajan laiskuus englannin kielen opiskelussa, mutta aikaa käyttämällä ja ahkerasti sanakirjaa selaamalla pääsin kuin pääsinkin niiden sisälle. Piti vain nöyrästi todeta, että muutaman opuksen tavanneena sitä on vielä aika kaukana osaavasta haukkametsästäjästä, mutta mielestäni olin vankalla polulla kohti sitä.

Kirjallinen tieto ei voi valitettavasti olla ikinä sitä, minkä vain käytäntö voi opettaa. Varsinkaan kun perusymmärrys oli mitä oli, mutta onneksi asia oli korjattavissa. Aikani pähkäiltyäni päätin sitten hakea sitä puuttuvaa kokemusta sieltä, mistä sitä saisi eli ulkomailta. Valintani kohdistui jostakin kumman syystä (ja myöhemmin saatoin vain todeta, että onnekseni näin) Tšekkeihin. České Budějovicen lentokentällä toimii haukkametsästyskoulu, joka huolehtii ja varmistaa omalta osaltaan lentokentän turvallisuuden. Tämä kuulosti hyvälle valinnalle, varsinkin kun siellä oli mahdollista päästä oikeasti metsästämään haukoilla, eikä pelkästään lennättämään niitä niin kuin monessa muussa netistä bongaamistani “haukkametsästyskouluissa”.

Haukkametsästyskouluun Tšekkeihin

Tuumasta toimeen ja ei muuta kuin lippuja varaamaan. Tšekkeihin päästyäni Hannah oli vastassa minua Prahan kentällä. Hannahin paikkaan oli vielä reilun puolentoista tunnin ajomatka Prahasta kohti Itävallan rajaa. Hannah on yksi haukkametsästyskoulun vetäjistä, ja se tietomäärä ja kärsivällisyys mikä Hannahilla oli, teki minuun suuren vaikutuksen. Tietoa tuli niin paljon, että jos en olisi pitänyt päiväkirjaa aina iltaisin päivän päätteeksi, asiat olisivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen.

Vähitellen selvisi käytännön ja teorian ero. Sellaiset asiat kuin haukan peruspidolle asetetut vaatimukset oli kyllä kerrottu kirjoissakin, mutta kaikki ne pienet yksityiskohdat. Metsästyshaukka ja siitä huolehtiminen ovat haukkametsästäjälle ne kaikkein tärkeimmät asiat. Huolehtimiseen kuuluu mm. haukalle tarjottava ruoka, sen määrä ja laatu; tarhan koko ja varusteiden istuvuus sekä lukemattomia muita pieniä asioita, jotta metsästyshaukka voisi mahdollisimman hyvin

Voi voi, kun nyt jälkeenpäin onkin mukavaa muistella Tsekin reissua, ja kuinka Markkua sattui. Se tapahtui seuraavasti .Olin lennättämässä harrishaukkaa ja harjoitukseen kuului jalkahihnojen kiepautus hansikkaan sormien välistä. Tätä harjoittelin, ja aina kun haukka oli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan siististi hansikkaalla, niin lähetin sen taas matkaan. Harjoituksen luonne oli se, että koulutetaan nuorta lintua tulemaan hansikkaalle, ja koulutetaan minua sieppaamaan jalkahihnat heti ja laittamaan ne ojennukseen. No, niin kuin arvata voi, olin taas kerran liian hidas. juuri kun olin oikealla kädellä ottamassa hihnaa haukan jalan ja hansikkaan välistä, niin haukkapa päätti oikein ruveta kättelemään niin kuin kunnolla, ja nappasi jalallaan minun kädestä sellaisen metsästyshaukkamaisen otteen. Toinen jalka haukalla pysyi hansikkaalla, ja haukan toinen jalka upotteli kynsiään minun paljaaseen oikeaan käteeni. Olin kuin käsiraudoissa, aina kun yritin liikuttaa oikeaa kättä, niin haukan puristus voimistui ja kynnet upposivat syvemmälle lihaan, olin täysin haukan vallassa. Ystäväni, erittäin kokenut haukkametsästäjä oli onnellinen koulutuksen saamasta loistavasta käänteestä. Olin varmaan ollut hänen mielestään aivan liian hidas, ja opetus miksi pitää toimia nopeasti, oli saanut aivan uuden ulottuvuuden: kivun. Kysyin varovaisesti, kuinka tästä pääsee irti, ja ystäväni sanoi, että ainoa tapa on levittää haukan jalkoja hitaasti erilleen, ja koska sinulla on haukan toisen jalan hihna hansikkaalla se päästää ennemmin tai myöhemmin irti.

Yritin toimia kuten ystäväni neuvoi, mutta minusta kuitenkin tuntui, että haukan jalat voisivat tehdä spagaatin silti irrottamatta otettaan minun lihavista nakkisormistani. No tällä kertaa sääli kävi oikeudesta ja ystäväni auttoi ja irrotti haukan kynnet kädestäni. Totesi vain: ”vain kokemus, vain kokemus, nyt ymmärrät miksi pitää olla nopea”. Kädessäni ollut haukka oli harris, ja sen kynnet eivät ole mitään kanahaukan kynsiin verrattuna, joten harjoitus tekee mestarin, ja kipu nopeuttaa huomattavasti oppimista. Virheitä tekemällä oppii ja pitää muistaa aina se, että haukkaa ei voi missään tapauksessa inhimillistää. Vaikka se onkin erittäin älykäs ja oppivainen, sitä ohjaavat silti sen luontaiset vietit ja tarpeet. Haukka ei ymmärrä oikeaa tai väärää, eikä sitä voi tuomita tekemistään ”vääryyksistä”, se on vain toiminut vaistojensa varassa. Kahta samanlaista haukkaa ei ole, ja haukatkin ovat erilaisia luonteeltaan, ihan niin kuin vaikkapa metsästyskoirat voivat olla. Minäkin muistan kyseisen tapahtuman varmasti vielä pitkään, että miltä se sormia puristava haukka terävine kynsineen tuntuu. Se tuntuu muuten oppimiselle.

Ensimmäinen metsästyskokemus kanahaukan kanssa

Koulutus jatkui kanahaukan kanssa. Kun olin kantanut ystäväni kanahaukkaa muutamia päiviä kaikkialle minne menin, niin vihdoin yhtenä päivänä se hyväksyi minut. Haukka oli ollut minulla mukana autoissa, baareissa ja lähes kaikkialla, vain yöpymisorrelle haukka meni yksin. Alkuvaiheessa haukalla oli selviä epäluuloja minua kohtaan, ja metsästysreissut, joilla ystäväni metsästivät omilla haukoillaan, minä kannoin rimpuilevaa kanahaukkaa kädelläni. Pelkkä rimpuilukin olisi ollut tarpeeksi, sillä minun piti vielä yrittää ennakoida niitä haukan hepulikohtauksia. Metsässä vaarana olivat vaikkapa puiden rungot ja oksat, autossa matkustaessa, kun haukka istui hansikkaallani, vaarana olivat auton ovet, tuulilasi jne. Opin näin pitämään haukasta huolta ja niinhän siinä sitten kävi, että kanahaukka halusi jo hypätä istumaan metsästyshansikkaalleni heti kun se näki minut. Minä ja haukka olimme valmiita ensimmäiselle yhteiselle metsästysretkellemme.

Radek oli ystävällisesti lupautunut toimimaan koirana ja riistan löytäjänä. No niinhän siinä kävi, kuten niin monelle aloittelijalle käy, että monista hyvistä mahdollisuuksista huolimatta aina, kun rusakko hyppäsi pusikosta, niin olin jo myöhästynyt lähdössä. Rusakot varmaan nauroivat partaansa, kun metsästäjänä tunsin itseni Hämeen hitaimmaksi. Kuitenkin taito karttuu myös virheitä tekemällä, ja itseni kohdalla ehkäpä kaikkein tehokkaimmin juuri niin.

Aikamme taas käveltyämme tuli vastaan vanhaa, pitkää sekalaista heinää ja risua kasvava kumpareinen pakettipelto, joka oli kuin luotu kaikkien rusakoiden kodiksi. Pitkään ei ”jänisajuri” pusikkoa ravannut, kun aivan minun vierestäni, lähes jaloistani, ponnahti rusakko liikkeelle. Aikaisemmin olimme silmäilleet rusakon tekemiä kolomaisia päiväpiiloja, ja varmasti yhdestä sellaisesta tämäkin lähti. Tällä kertaa osasin odottaa rusakon lähtöä kuloheinikosta enkä myöhästynyt lähettäessäni haukkaa matkaan. Tässähän tapahtui niin, että haukka huomasi rusakon ainakin sekunnin nopeammin ja odotti minun heittävän sen matkaan. Rusakko kiisi pitkässä heinikossa, mutta lakoava heinikko näytti missä mennään. Rusakko tunsi maastonsa ja jokaisen kumpareen kolon, lisäksi se oli saanut pienoisen etumatkan ja sillä oli vielä hyvät mahdollisuudet saada haukka karistetuksi kannoiltaan.

Seurasin kumpareen päältä lähes jähmettyneenä tätä tapahtumaa, haukka sai pistää parastaan mieliessään saada rusakkoa kiinni. Siivenisku siiveniskulta näin kuitenkin tapahtui ja haukka saavutti saalistaan. Tämän huomattuaan rusakko teki nopeita suunnanvaihtoja ja muutaman komean loikan, mutta haukka vain seurasi kuin aavistaen rusakon liikkeet. Viimeinen syöksy ja kuului tömähdys sekä haukan kulkusten kilinää. Saavuin juosten paikalle, ja lopetin rusakon. Ensimmäinen haukalla saamani saalis oli siinä. Haukka sai palkintonsa välittömästi, avasin pienen viillon ruskon lapaan ja haukka alkoi nyppiä pyytämäänsä paistia. Annoin haukan syödä kunnolla, ja otin hansikkaaseen kananpojan, ja sain tehtyä vaihtokaupan. Salaa rusakko laukkuun ja nyt oli pienen napanterin aika.

Aikansa kutakin ja niin se kaikki hyvä tahtoo loppua ajallansa, mutta minä olin saanut juuri sitä mitä olin mennyt hakemaankin eli käytännön oppia ja kokemusta. Oma valintani metsästyshaukaksi oli selvä, se tulisi olemaan kanahaukka. Kotiin päästyäni otin selvää millä perusteilla saisin hankittua sen oman haukan, ja paljon sen eteen pitikin tehdä töitä..