Nata tuli taloon

Elokuisena tiistaina 2020 pääsimme hakemaan perheeseemme uutta jäsentä, pientä pohjanpystykorvan narttupentua. Olimme jo edellisenä päivänä matkustaneet Rovaniemeltä Juukaan, Markun kotiseudulle ja nyt oli määränpäänä Käsämä, pieni kylä Liperin kunnassa. Kun pääsimme kasvattajan luo, ensimmäisenä meitä vastaan tuli koiraäityli ja kylläpä teki tämä emä meihin positiivisen vaikutuksen! Niin kaunis, pienikokoinen ja selkeästi hyvätapainen. Taisi olla äityli jo vähän kyllästynyt pentuihin, kun hetken meitä haisteltuaan meni huokaisten makaamaan omalle paikalleen. Oli kai vain tyytyväinen, kun pennuilla oli muuta mielenkiinnon kohdetta.

Seuraavana luoksemme tulikin meidän tuleva pikkuneitimme! Olin kokonaan unohtanut, kuinka pieniä koiravauvelit ovat! Kaikki pennut olivat todella suloisia, mutta totta kai meille lähtevä neiti oli ihanin.

Kahvittelimme kasvattajan kanssa ja keskustelimme koiran ruuasta, muista kasvatuksellisista asioista sekä täytimme papereita. Koiran virallinen nimi on Taikaviitan Ampujan-Apuri. Aikas osuva nimi neidille, kun metsästyskoirahan siitä olisi tarkoitus saada. Apuri metsästyshaukalle 😉

Siinä sitten Markku sanoi, että koiralle tulee Pia omistajaksi. Asiasta oli vähän heitelty aiemmin, mutta ei oikeastaan oltu sovittu mitään sen kummemmin. Mie olin vähän hämmästynyt, mutta myönnyin. Markku olikin aika ovela. Varmisti tällä sen, että voi aina sopivissa tilanteissa sanoa, että ”sinun koirasi”. 😉

Olimme ajatelleet, että laitamme koiran matkustamaan omaan kuljetusboxiin, mutta eihän tuota pientä söpöläistä voinut yksin laittaa suureen koppiin! Niinpä neiti pääsi matkustamaan sylissäni, aluksi takapenkillä. Mutta totesimme, että mukavampi on pystyä keskustelemaan ja istua vierekkäin. Hetken vaelleltuaan sylistä kohti olkapäätäni ja niskaani, Nata malttoi asettua nukkumaan.

Tuleva matka Liperistä Rovaniemelle oli aikas pitkä ja päätimme poiketa Iisalmessa tuttaviemme luona. Oli kiva nähdä Ramin ja Annen talo sekä antaa koirulille mahdollisuus vähän jaloitella. Ja kyllähän itsellekin tuolle pitkälle autossa istumiselle oli hyvä saada taukoa.

Suurimman osan matkasta Nata nukkui. Joko sylissä tai sitten lattialla kuskin penkin takana. Pääsipä pieni koira pujahtamaan penkin alta polkimienkin luo! Nii-in, ei kaikkein turvallisin tapa matkustaa, mutta seuraavilla automatkoilla on matkustus sujunut omassa kuljetusboxissa, vain tuo ensimmäinen reissu mentiin riskillä.

Kaikkien pysähdysten kanssa koiran ensimmäinen automatka kesti yhteensä mojovat 9,5 h. Olimme kotona Louejoella vasta illalla klo 22. Väsyneitä olimme kyllä kaikki.

Ensimmäinen yö kotona

Jo edellisen koiran aikana meillä oli tehty periaatepäätös, että koira ei nuku sängyssä. Hyväksi havaittua käytäntöä päätimme jatkaa myös tämän uuden tulokkaan kanssa. Erityisesti Markku oli sitä mieltä ja kuinkas ensimmäisenä iltana kävikään?

Yritimme kovasti laittaa pentua nukkumaan omaan boxiin. Mutta tämä pieni ”apinanpoikanenpa” kiipesi kuin kiipesikin sänkyymme punnertaen itsensä yöpöydän ja sängyn välissä, kunnes saavutti sängyn. Pienen Nata sai nukkua välissämme, mutta totesimme, ettei meidän nukkumisestamme tule mitään, jos koira on sängyssä. Eli ei muuta kuin pentu boxiin. Voi sitä itkua! Markku työnsi päänsä boxiin Natan seuraksi ja näky oli kyllä aika hellyttävä😘

Tuo ensimmäinen yö oli oikeastaan ainoa, kun Nata vähän itkeskeli. Seuraavat yöt menivät jo helpommin emmekä heltyneet enää ottamaan neitiä sänkyyn. Pikkuinen mahtui jopa nukkumaan yöpöydän alahyllyllä.

Voi, kuinka vaikea oli seuraavina päivinä noudattaa perusohjetta: pikkukoiran pitää antaa nukkua. Olisi vain koko ajan tehnyt mieli rapsutella tuota ihunaa söpöläistä!