Pisavaaran Joulutarina vuodelta 2019

Kirjoittanut | 1.12.2021 | Ei pöllömpää

Tapahtuipa vuonna 2019… Pitkään on jo epäilty, että Pisavaaran kätkössä hiljaa virtaava Louejoki ja siellä oleva Ukulin tila on tonttujen mieleen. Jos on oikein tarkkana tai käyttää erikoiskameraa, voi huomata tonttuja tarkkailupaikoissaan. Olemme ihmetelleet heti talven ensimmäisten kuuraisten aamujen jälkeen, mitä ovat nämä touhukkaat jäljet. Kun seuraa pienenpieniä jalanjälkiä, voi huomata niiden yhtyvän kesän viimeisten mustarastaiden jälkiin kadoten yhtäkkiä kuin ilmaan haihtuen. Pitkällisen ja tarkan kirjanpidon jälkeen olemme päätyneet vain yhteen johtopäätökseen: me asumme tonttujen mailla! Tonttujen jäljistä voi tarkkasilmäinen löytää pienenpieniä eroavaisuuksia, sillä eiväthän tonttujen jäljetkään kovin isoja ole. Yhden tontun jäljet ovat pienen pieniä, mutta kulkevat kuin harppoen, ihan kuin sillä olisi kiire. Yhden tontun jälkiin jää aina pieni viiru toisen jalan kohdalle, ja se viiru on meille vielä arvoitus.

Tonttujen jäljet taputtelevat jälkijonoja milloin Laku-kissan kupille, milloin Nata-koiran tai Lotta-haukan ruoka-astioille. Vaikka huolehdimmekin, että rakkailla eläimillämme on aina puhdasta vettä ja ruokaa riittävästi, niin jotenkin tuntuu siltä, että tontun vierailun jälkeen sitä on aina hieman enemmän. Yhden tontun jalanjäljet vievät aina moottoripajalle, jossa pyörävanhus viettää talviuntaan. Mutta mitä tontut tarkkailevat? Odottelevatko ne jotain? Ja miksi tontut pitävät Pisavaaraa kotinaan?

Eläinten ystävä Tiiperö-tonttu

Opimme jättämään tonttujen poluille aina jotain pientä ja hyvää, ja pikkuhiljaa jättämämme herkut hävisivät aina vain nopeammin, kunnes eräänä päivänä meitä vastassa oli ilmielävä tonttu. Tästä hetkestä tarinamme tonttujen parissa sai alkunsa. Aluksi tonttujen puhe oli jotakin aivan käsittämätöntä, se oli sarja piipityksiä ja maiskahduksia ja välissä kuin ula-radion vinguntaa. Yhtäkkiä tuntui kuin tonttujen käyttämä taajuus olisi napsahtanut kohdalleen, ja tontun ääntely olikin selvää puhetta. ”Kuorittuja auringonkukan siemeniä! Minä sanon, että kuorittuja” puheli tonttu. Kesti hetken, ennen kuin tajusimme mitä tonttu tarkoitti. Tuohtuneena tuhisten kuin kesäinen siili, tonttu taapersi lintulaudan luo, ja totta tosiaan yhdestä linnunruokintapaikan automaateista oli auringonkukan siemenet vähissä. Tonttu rauhoittui lähes heti, huomatessaan että olin ymmärtänyt sen mitä hän oli sanonut. Toinen hämmästyttävä asia olivat sinitiaiset. Normaalisti niiden korkea piiskuääni muuttui tontun läsnä ollessa puheeksi. Tii tii tiii lyhentyi sanaksi kiitos. Auringonkukansiemenistä huomauttanut tonttu paljastui lintulaudan huoltotontuksi. Tonttu sain lempinimen Tiiperö, koska hänen kertomansa nimi kuulosti meidän korvaamme sarjalta hömötiaisen titytystä, sekä helmipöllön puputuksia. Tiiperö oli myös tontun mielestä ihan käypä nimi.

Lotta ja Tiiperö

Palkkioksi siitä, että tonttu huolehtii linnuista, antavat linnut kuljetusapua aina tontun niin halutessa. Nyt meillekin valkeni kummalliset kadonneet jäljet. Tontun paino on tarkalleen 4 grammaa ja jopa pienenpieni sinitiainen jaksaa lennättää tonttua vaikka koko päivän. Silloin kun tonttu Tiiperöllä on todella hoppu, apuun tulee metsän nopein lentäjä Lotta-haukka. Lotta ja tonttu ovatkin Pisavaaran maisemissa, Ukulin pelloilla yleinen näky. Meistä tuntuu, että välttämättä tonttu Tiiperöllä ei aina olekaan niin kiire, mitä hän antaa ymmärtää, vaan riemunkiljahduksista päätellen se haluaa Lotalta hurjia silmukkalentoja loputtomine kieppeineen. Tonttu Tiiperön avulla olemme oppineet paljon pihan linnuista ja siitä mistä kukin pieni lintunen pitää. Olemme lisänneet lintulaudan tarjontaa ja tienoon onkin täyttänyt pikkuystäviemme iloinen sirkutus.

Tiesitkö, että tontut laulavat saunassa? Suomalainenhan ei vihellä, laula tai edes pahemmin puhu saunassa, mutta toista on tontuilla. Ne rakastavat laulamista ja löylynheittoa, mutta toki on tontuissakin poikkeuksia. Nimittäin vanha Harmaa rakastaa hiljaisuutta. Vanhan Harmaan löylyvuorolla voit kuulla vain kiukaan kipakkaa suhinaa ja pienen pienen vastan läiskettä.

Tallitonttu ja laivatonttu

Se oli yksi iltapäivä, kun leivinuunin vieressä nojailevan keinuhevosen läheltä alkoi kuulua hörähtelyä. Täsmälleen samanlaista kuin kuulet kävellessäsi aamulla kohti tallia ja hevonen tunnistaa askeleesi. Kauran pureskeluääntä ja yksi pienen pieni hirnahdus. Vanha tallitonttu oli löytänyt mieleisensä kodin! Olimmekin jo ihmetelleet, kun pellolta löytämämme ruosteiset hevosenkengät olivat olleet jo jonkin aikaa siististi puhdistettuna ja lajiteltuna talvihokkeihin ja kesäkenkiin. Tontulla oli vain yksinkertaisesti niin ikävä hevosia, että oikean hevosen puuttuessa se oli pesiytynyt vanhan keinuhevosen selässä roikkuvaan metsästyslaukkuun. Emme raaskineet häiritä tontun touhuja, nyt meillä asuu tallitonttukin.

Keväällä, kun Louejoen rantaniityt ovat keltaisenaan kulleron kukkia, elää Pisavaaran laivatonttu vuoden onnellisinta aikaa. Se uiskentelee kilpaa joen harjusten kanssa, kipittelee rantatörmässä olevaan saukon pesään ja silittelee tyytyväisinä iniseviä saukonpoikia. Pisavaaran koivikot loistavat heleän vihreinä ja yöllä laulaa mustarastas. Voisiko olla ihanampaa, tuumii laivatonttu ja hyppää vanhaan purjeveneeseen, seilaten sillä pitkin jokea. Vaikka joki on tontulle tuttuakin tutumpi, niin aina se tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa. Milloin joen rantaan astelee hirvi, milloin joenmutkasta esiin uiskentelevat piiskuttavat telkänpojat. Aina on jotain uutta ja samalla jotain niin iänikuista. Veneen tonttu on saanut lahjaksi itse Joulupukilta tontun ollessa vasta 150 vuotias tontunkoltiainen. Venettä tonttu säilyttää kesäisin rantasaunan laiturin alla. Talvisin tontun ja veneen löytää varmimmin uunin pankolta, sillä laivatonttu kuuluu kesätonttuihin. Talvi on tontusta ihan mukavaa luppoaikaa. Uuninpankolla on talvisinkin niin kesäisen lämmintä ja sieltä käsin on mukava seurata talon touhuja. Joululauluista tonttu hoilailee säkeistöä ”no onkos tullut keesää näin talven keskelle” ja nakertelee piparkakkuja. Laivatonttu rakastaa myös joulua, sillä se on aika, jolloin lähdetään kohti valoa ja kesäistä jokea.

Pisavaaran pamaus

Joulun aika on monella tapaa valmistautumista suureen juhlaan, eivätkä tontutkaan ole siinä suhteessa tietenkään mikään poikkeus! Vanhan Harmaan suurin salaisuus ja samalla myöskin suurin ylpeyden aihe on joulusahti, nimeltään Pisavaaran Pamaus. Salaisen sahtisammion säilytyspaikka (jonka kaikki kyllä tietävät), on vanha peltirasia, jota Vanha on vartioinut jo viikkoja. Sahdin aistivarainen arviointi on tärkeä toimenpide, joka luotettu Vanhalle. Vanhaa tarkkailemalla muut tietävät milloin sahti on valmista nautittavaksi, sillä silloin kun Vanha tippuu peltirasian sangalta, on prosentteja riittävästi.

Pisavaaran Pamaus on kaikista tonttujen tekemistä sahdeista se paras, ja kun Vanha Harmaa tippuu sangalta, on tontuilla pikkujoulut. Vanhan Harmaan puhuttelu on vakava asia. Liiallinen sahdin nauttiminen, olkoonkin vaikka pikkujouluissa on pahasta. Pihka ja Nalli nyökyttelevät noloina ja lupaavat muistaa tämän seuraavana jouluna..

Napero (ylhäältä oikea) laulaa korkealta ja kovaa. Valitettavasti ei aina nuotilleen ja joskus jopa väärää laulua, joten joululauluharjoitukset tulevat todellakin tarpeeseen. Varsinkin kappale ”Porsaita äidin oomme kaikki” on saanut Naperon ansiosta ihan omanlaisensa sävyn. Tonttujen kuoron konserttia odotellessa..

Hirvikuiskaaja Säppi

Ostimme vuosia sitten huutokaupasta puisen hirvenpään, ja kuten arvata saattaa, mukana tuli tonttu. Tokihan emme tätä ihan heti edes tienneet, vaan vasta Pisavaaran kupeeseen muutettuamme. Eikä mikä tahansa metsätonttu, vaan hirvikuiskaaja Säppi. Pieneen kokoonsa nähden Säpillä on mahtava basso, joka tärisyttää kevyesti ikkunoita ja rintakehää vielä 50m päästä. Metsätonttu Säpin bravuuri onkin houkutella hirviä mahtavalla ja erittäin kantavalla bassollaan ja kuiskutella niiden korvaan osoitteita. Siinä missä Tiiperö matkustelee linnuilla, niin Säpillä on parkissa aina vähintään yksi hirvi kuuloetäisyydellä (usein meidän takapihallamme) ja taksitolpan virkaa toimittaa tietenkin puinen hirvenpää. Joskus tolpalla on suorastaan jono tonttuja odottamassa hirvivuoroaan, sillä mikään ei ole niin kestävä juoksija kuin hirvi. Tämän ovat hoksanneet myös Nalli ja Pihka, sillä myös vaaran takana valmistetaan sahtia, ja mikäpä tekisi vaarantakaisiin tonttutyttöihin paremman vaikutuksen kuin karauttaa pihalle omalla hirvellä.

Ukuli

Pihka ja Nalli nököttävät tuolilla, villainen ja pöllöinen pyllynalusta lämmittää mukavasti selkää. Siinäpä on mukava tonttujen pähkäillä maailmanmenoa ja nakerrella laivatontun heittämiä pipareita. Joulu lähestyy ja paljon on vielä tekemättä, mutta paljon on jo tehty. Nallia askarruttaa sana Ukuli. Pihka kertoo sen tarkoittavan tunturipöllöä, josta tilakin on saanut nimensä. Jaa, vastaa Nalli mietteliäänä ja jatkaa piparin nakertamista. Montakohan yötä vielä jouluun? ”Tarkkailevan tuijotuksen taituri”, on yksi joulutonttujen suorittamista kursseista, pakollinen lähes kaiken sortin tontuille. Tontut etsiytyvät paikoille, joista näkee ja kuulee mahdollisimman hyvin. Sieltä sitten tarkkaillaan, että mitenkäs kilttinä talon väki oikein onkaan… Mahtaakohan meille olla paketteja tiedossa?

Kuten metsästyshaukoilla, on tontuillakin lentopaino, mutta valitettavan usein myös ylipaino, sillä tiaiset eivät lennätä läskiä tonttua. Varsinkin Tiiperölle maistuvat piparkakut joskus liiankin hyvin. Mutta onneksi on väkivahva metsästyshaukka Lotta. Ja ainahan pääsee hirvellä, joka tosin lentämistä rakastavalle Tiiperölle on vähän epämieluinen matkustustapa. (Yäk….)

Kynttilät tuovat iloa myös näin vuoden pimeimpänä päivänä. Niperon mielestä kaamosmasennusta torjutaan parhaiten antamalla valohoitoa sinne, mihin päivä ei yleensä ikinä paista..

Vanha Harmaa ja Tiiperö ovat tänä jouluna kuusivuorossa. Kahdelle pienelle tontulle tämä on ollut aivan mieluinen tehtävä. Ähkien ja puhkien iso kuusi siirtyi kevyesti läpi metrisen hangen. Vanha harmaa muisteli aikaa savottatonttuna: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Olisiko tämä nyt 284. joulukuusi, minkä Vanha on käynyt hakemassa.. Hmmm.. Montakohan metsän tonttua saamme kuusen mukana?

Olemme saaneet nauttia joulukuisista päivistä Vanhan Harmaan, Laivatontun, Tiiperön, Pihkan, Nallin, Säpin, Niperon ja Naperon seurassa, Tallitonttua unohtamatta. Nyt Joulusauna odottaa ja meille niin rakkaiksi muodostuneet tontut saavat lämmitetyn saunan ja sitä Vanhan kuuluisaa Pisavaaran Pamaus -sahtia. Pöytäkin on katettu tontuille kiitokseksi menneestä vuodesta. Kirkkaat ovat tonttujen silmät, näemme ehkä kyyneleen jos toisenkin, ehkäpä myös omassa silmässä. Joulu on antamisen juhlaa, unohtamatta kuitenkaan sen tärkeintä sanomaa, joka on ei enempää eikä vähempää kuin Rakkaus..


Pia

Arkisto