Lapinpöllö söi kädestäni

Kotitiemme mutkittelee yli kumpareiden ja peltojen. Vanhat ladot nojaavat kallellaan kohti tuulta. Viime keväänä, huhtikuussa, yhden sellaisen vanhan ladon katolla, aivan mäenharjan päällä, peltoa tarkkaili harmaa suurikokoinen pöllö, lapinpöllö.

Meillä oli pöllölle tuliaisia, sillä kevätaurinko ja yöpakkaset olivat tehneet pöllön myyräjahdista erityisen vaikeaa. Ennen niin pehmeä valkoinen lumi oli muuttunut kovaksi teräshangeksi. Markku kutsui pöllöä maiskautellen suutaan ja heitti lihapalan hangelle. Hiljaa kuin aave, pöllö lähti kiitämään kohti Markun heittämää ruokaa. Pöllön jalat suoristuivat ja iskeytyivät kiinni tipuun. Sama toistui vielä muutaman kerran ja lähdimme kohti kotia. Pöllö lennähti tyytyväisenä ladon katolle kupu täynnä.

Seuraavana iltapäivänä Markku arveli, että pöllö saattaisi jo uskaltaa hakea ruokaa kädeltä. Niinpä mie uskaltauduin laittamaan käteeni metsästyshansikkaan, jota käytämme kanahaukka Lottaa kouluttaessamme. Yllätys oli suuri, kun pöllö kävi hakemassa ruuan kädestäni! Mie – Markun nimittämä pöllökuiskaaja – olin kesyttänyt villin pöllön ja saavuttanut sen luottamuksen!s.

Yllätys oli suuri, kun pöllö kävi hakemassa ruuan kädestäni! Mie – Markun nimittämä pöllökuiskaaja – olin kesyttänyt villin pöllön ja saavuttanut sen luottamuksen!