Lapinpöllö söi kädestäni

mennessä | 21.3.2021 | Ei pöllömpää

Kotitiemme mutkittelee yli kumpareiden ja peltojen. Vanhat ladot nojaavat kallellaan kohti tuulta. Viime keväänä, huhtikuussa, yhden sellaisen vanhan ladon katolla, aivan mäenharjan päällä, peltoa tarkkaili harmaa suurikokoinen pöllö, lapinpöllö.

Meillä oli pöllölle tuliaisia, sillä kevätaurinko ja yöpakkaset olivat tehneet pöllön myyräjahdista erityisen vaikeaa. Ennen niin pehmeä valkoinen lumi oli muuttunut kovaksi teräshangeksi. Markku kutsui pöllöä maiskautellen suutaan ja heitti lihapalan hangelle. Hiljaa kuin aave, pöllö lähti kiitämään kohti Markun heittämää ruokaa. Pöllön jalat suoristuivat ja iskeytyivät kiinni tipuun. Sama toistui vielä muutaman kerran ja lähdimme kohti kotia. Pöllö lennähti tyytyväisenä ladon katolle kupu täynnä.

Lapinpöllö ja tipu

Seuraavana iltapäivänä Markku arveli, että pöllö saattaisi jo uskaltaa hakea ruokaa kädeltä. Niinpä mie uskaltauduin laittamaan käteeni metsästyshansikkaan, jota käytämme kanahaukka Lottaa kouluttaessamme. Yllätys oli suuri, kun pöllö kävi hakemassa ruuan kädestäni! Mie – Markun nimittämä pöllökuiskaaja – olin kesyttänyt villin pöllön ja saavuttanut sen luottamuksen!s.

Yllätys oli suuri, kun pöllö kävi hakemassa ruuan kädestäni! Mie – Markun nimittämä pöllökuiskaaja – olin kesyttänyt villin pöllön ja saavuttanut sen luottamuksen!

Lapin pöllö auton antennissa

Tätä ihanuutta jatkui viikon päivät. Lapinpöllö oppi tunnistamaan jopa meidän automme, sillä se lensi aina pellon yli autoa vastaan, istahtipa kerran auton katollekin. Kevät eteni kuitenkin nopeasti ja lumet sulivat, ja pöllö katosi metsään mistä oli tullutkin. Luotamme siihen, että ruokinnan avulla se selvisi yli pahimmasta, ja me ainakin saimme upeita muistoja, jotka säilyvät mielessämme aina.

Pia

Arkisto