Tulostusasetukset

Ketoisa lohivoileipäkakku

Keto voileipäkakku

Voileipäkakut. Ai että. Ne ovat olleet ne minun juttuni juhlissa kuin juhlissa (ja välillä arkenakin). Täytekakut ja muut makeat herkut voin helposti jättää väliin. Suolaiset tarjottavat ovat minun makuuni!

No miten sitten voileipäkakut ketoilevalle? Ei auttanut muuta kuin lähteä kokeilemaan erilaisia versioita leipää varten. Täytteethän on hyvin helppo soveltaa ketoon sopivaksi, maitotuotteita käyttävälle ovat melkein sellaisenaan jo aika ketoa.

Ketouustosämpyläohjeen taisin ottaa ensimmäisenä testin alle ja päätin vain levittää taikinan koko peltiä peittämään. Sinänsä ihan toimiva versio siitä tuli. Vähän ehkä turhankin tuhti ja kova, kun jauhoja sisältämätön leipä ei pahemmin kosteutta itseensä ottanut. Seuraava leipä tuli vähän vahingossakin tehtyä ilman juustoa, kun kertakaikkiaan unohdin juustoraasteen pois taikinasta! Ja se juustoton leipähän toimikin paljon paremmin, jes!

Mie tykkään koota voileipäkakun tuorekelmulla vuorattuun rasiaan tai vuokaan, jolloin leivän kostuttaminen ja täytteiden lisääminen on paljon helpompaa. Täytetty kakku saa rauhassa muhia kannellisessa rasiassa jääkaapissa yleensä seuraavaan päivään. Ja valmis, tasaisesti kostunut ja kiinteä voileipäkakku on helppo kumota tarjoiluvadille kuorruttamista ja koristelua varten.

Testasin myös ns. kääretorttuversion ketovoileipäkakusta ja sekin oli vallan mainio makuelämys.

Vaikeustaso Keskivaikea
Aika
Valmisteluaika: 30 minuuttia Tekeytymisaika: 2 tunti Kokonaisaika: 2 tuntia 30 minuuttia
Annoksia 10
Kuvaus

Ketovoileipäkakun voi tehdä myös kääretorttuna.

Raaka-aineet
    Pohja
  • 6 kananmunaa
  • 3 desilitraa mantelijauhoa (tai 1.5 dl pofiberiä)
  • 3 ruokalusikallista seesaminsiemeniä (voi jättää poiskin tai lisätä muita siemeniä)
  • 2 ruokalusikallista turkkilaista jogurttia
  • 3 ruokalusikallista psylliumia
  • 2 teelusikallista leivinjauhetta
  • Täyte
  • 200 grammaa tuorejuustoa (esim. kylmäsavulohi tai ruohosipuli)
  • 1 desilitra turkkilaista jogurttia
  • 1 desilitra majoneesia
  • 150 grammaa kylmäsavulohta
  • 100 grammaa katkarapuja sulatettuna
  • tuorekurkkua
  • paprikaa
  • sitruunan mehua
  • Kuorrutus ja koristelu
  • 100 grammaa tuorejuustoa (maustamatonta tai makusi mukaan)
  • kylmäsavulohta
  • katkarapuja
  • tuorekurkkua
  • herneenversoa, lehtipersiljaa tai jotain muuta vihreää
Valmistusohjeet
    Pohja
  1. Ketovoileipäkakkupohja

    Sekoita jogurtti kananmunien kanssa tasaiseksi, ei tarvitse vatkata pitkään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kananmuna-jogurttiseokseen. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes pinta on saanut vähän väriä.
    Anna jäähtyä sillä aikaa, kun valmistat täytteen.

  2. Täyttäminen
  3. Pilko kurkku, paprika ja kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja hienonna halutessasi myös sulatettuja katkarapuja vähän pienemmäksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti ja majoneesi. Lisää muut ainekset ja tilkka sitruunan mehua. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa mausteita makusi mukaan.

  4. Laita pohja leivinpaperin päälle ja kostuta hieman pohjaa esim. sitruunalla maustetulla vedellä. Levitä täyte pohjalle, mutta jätä toinen reuna ilman täytettä, jotta täyte ei pursua ulos käärittäessä. Kääri varovasti rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Sulje molemmat päät leivinpaperirullasta ja nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

  5. Kuorruttaminen ja koristelu
  6. Ketovoileipäkakku pala

    Kuorruta kakku tuorejuustolla ja koristele täytteen aineksilla eli lohella ja katkaravuilla sekä tuorekurkulla. Ja eiku nauttimaan! 😍

Pia

Ketoruokavaliolla syyskuusta 2019 lähtien. Omia reseptejä tulee tehtyä lähes vahingossakin, kun aina ei ole juuri alkuperäisessä reseptissä olevia aineksia. Toki osa muutoksista ihan suunniteltujakin!